Onko puhdasta urheilua olemassa?

Puhdas urheilu on fraasi, johon yhä harvempi enää uskoo. Viimeistään Venäjän valtiojohtoisen dopinghuijauksen jälkeen, puhdas urheilu on monelle katsojalle yhä kaukaisempi haave.

Venäjän valtiojohtoinen dopingohjelma sai minut pohtimaan urheilun puhtautta. Tuntuu, että nykyään kielletyistä aineista kiinnijääminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Joka vuosi yhä useampi mitalisti käryää ja lopullista dopingin käyttäjien määrää on mahdoton edes arvioida.

2011 Daegun yleisurheilun MM-kisojen jälkeen tehdyssä tutkimuksessa 30 % urheilijoista myönsi käyttäneensä dopingaineita urallaan.  Samassa tutkimuksessa 45 % arabimaailman mestaruuskisojen urheilijoista myönsi käyttäneensä dopingaineita. Luvut panevat miettimään, kuinka suuri määrä käyttäjiä oikeasti on?

Urheilussa päällimmäinen tarkoitus on voittaa. Kaikki tekeminen tähtää vain ja ainoastaan tähän. Tämä on se syy, miksi urheilija usein sortuu kiellettyihin aineisiin. Vain voittajat muistetaan ja se tekeekin urheilumaailmasta todella raa’an. Urheilijasta on tullut viihdyttäjä, jonka pitää tarjota maksavalle yleisölle suuria tunteita. Katsojat taas ovat kriittinen yleisö, joka haluaa nähdä aina vain parempia ja hienompia suorituksia. Urheilijaan kohdistuva paine on joskus niin kova, että ainoa keino vastata niihin paineisiin on doping.

Urheilijalla on myös taloudellinen paine menestyä. Useat panostavat koko elämänsä urheilulle vain huomatakseen, että uran jälkeen he poistuvat kirkkaiden valojen loisteesta ilman rahaa ja koulutusta. Sponsorisopimukset ovat elintärkeitä urheilijoille, mutta sponsorit tulevat yleensä niiden luo, jotka menestyvät. Näin ollen houkutus kiellettyjen aineiden käyttöön on aina olemassa ja joillekin se voi nousta liian suureksi. Raha toimii usein isona motivaattorina ja se tuo turvaa myös uran jälkeiseen aikaan.

Kielletyt aineet ovat iso bisnes. Niinpä on turha luulla, että ne jotka tätä bisnestä harjoittavat haluaisivat siitä luopua. Siinä missä urheilua käytettiin poliittisiin tarkoituksiin 1970- ja 1980-luvuilla, on siitä nyt tullut miljardibisnes josta jokainen haluaa osansa. Lisäksi erilaiset sidonnaisuudet heittävät varjon koko urheilukentän ylle ja ravistelevat sen uskottavuutta. Esimerkiksi Therese Johaugin tapauksessa Norjan maajoukkueen lääkäri oli aiemmin ollut kyseisen lääkefirman palveluksessa, jossa kuuluisa huulirasva oli tehty.

Urheiluromantikkona haluan uskoa puhtaan urheilun paluuseen, mutta luulen asioiden menevän vielä huonompaan suuntaan, ennen kuin käänne parempaan tapahtuu. Urheilun perusperiaatteiden rehellisyyden, reilun pelin ja kanssa kilpailijoiden kunnioittaminen on häilyvä käsite nykyaikana. Se puhtain urheilu taitaa tällä hetkellä löytyä höntsysarjoissa ja pihapeleissä.